Kukka- ja hautauspalvelu


Kiteen Kukka- ja hautauspalvelu on Kiteen vanhimpia hautausalan yrityksiä. Vuosien saatossa yrityksen nimi on vaihtunut aina omistajansa myötä, mutta sen juuret ovat syvällä Kiteen historiassa yli 40 vuoden ajalta.

Suru

Elämä on jatkuvaa muutosta. Se ottaa meiltä pois arvokkaita asioita, joista emme haluaisi millään luopua. Kaikkein arvokkainta, mitä voimme menettää, ovat meille rakkaat ja läheiset ihmiset, joiden emme sallisi koskaan lähtevän pois. Kun menetämme läheisemme, meidät valtaa suru ja kaipaus, joiden keskellä pitäisi jaksaa ponnistella eteenpäin ja jaksaa hoitaa monia hautajaisiin liittyviä asioita. Tähän jaksamiseen me hautauspalvelun ihmiset olemme saaneet koulutuksemme, ja olemme valmiita tukemaan ja auttamaan kaikissa asioissa, joita hautajaisjärjestelyt tuovat tullessaan.

Surun kohdatessa haluamme palvella teitä mahdollisimman arvokkaasti toiveitanne kuunnellen ja kunnioittaen sekä myös mahdollisesti poisnukkuneen viimeisen tahdon mukaisesti.

Palvelumme kattaa seuraavat hautajaisiin sekä hautajaisten jälkeen suoritettavat palvelut:

Hautajaispäivän ja paikan sekä papin ja muistotilaisuuspaikan varaaminen
Vainajan arkun ja pukemisen arkkuun
Vainajan kuljetukset
Arkkukukat ja kappelin koristelut
Omaisten surulaitteet
Kutsukortit hautajaisiin
Muistokuvan kehykset
Lehti-ilmoitukset
Hautajaiskuvaukset
Ilmaisen surua käsittelevän vihkosen
Hautamuistomerkin
Perunkirjoituksen ja siihen liittyvien asiakirjojen tilauksen
Hautajaistestamentin

Etusivu     Yritys     Puutarha     Kukka- ja hautauspalvelut     Yhteystiedot